Olen jo jonkin aikaa miettinyt oman lemmikkiblogin perustamista, ja nyt sitten tuli luotua tällainen. Olen seuraillut monien muiden marsuihmisten blogeja jo pitkään, mutta aina on tullut lykättyä oman tällaisen perustamista. Mutta tässä sitä nyt vihdoin ollaan kirjoittelemassa :)
Marsuinnostus alkoi ollessani noin 9 vuotta. Olin toivonut omaa lemmikkiä pitkään, perheellämme oli koira mutta halusin jonkun aivan oman hoidettavan. Mietin kaikenlaisia eläimiä, minipossusta hamsteriin, mutta oli vaikea valita mikä tuntui aivan omalta jutulta. Ja vielä vaikeampaa oli saada äiti myöntymään uuteen asukkiin. Marsuista innostuin jonkun lasten eläinkirjan pohjalta. Aloin katselemaan netistä tietoa, ja mitä enemmän luin sitä enemmän marsut alkoivat houkutella. Söpö ulkonäkö viehätti, sekä esim. pitkäikäisyys hamsteriin verrattuna ja se, että niistä lähti niin monenlaisia ääniäkin. Äiti ei kuitenkaan tuntunut millään myöntyvän marsuihin, mutta sain sentään itselleni pari sauvasirkkaa, joten työnsin marsuhaaveet sitten sivumpaan ja päätin panostaa koiran ja sirkkojen hoitoon.
Sitten kaksi vuotta myöhemmin äiti totesi vihdoin minun olevan jo tarpeeksi vastuullinen hoitamaan marsuakin. Erään joulukuisen päivän aikana vuonna -06 äitini kiersi läpi suurimman osan Helsingin eläinkaupoista etsimässä juuri sitä oikeaa marsua, jolla voisi sitten minut yllättää. Ensimmäisissä kaupoissa ei tuntunut olevan sopivaa marsua, mutta sitten eräästä kaupasta kerrottiin Töölön 4petsissä olevan hunajan värinen suloinen ja puhelias marsupoika. Äiti lähti katsomaan ja ihastui suoraapäätä vallottavaan crestipäiseen marsupoikaan. Varaus tehtiin heti, ja minä itse sain illalla kuulla ilouutisen tulevasta asukista. Seuraavana päivänä lähdettiin heti uudelleen katsomaan pikkumarsua. Itsekin ihastuin täysin tähän rohkeanoloiseen pikkupoikaan. Sovittiin että marsu haettaisiin seuraavan viikon alussa jotta olisi muutama päivä aikaa hankkia tavaroita.
5.12. muutti sitten taloon Picantto's Mostar, eli Mosse. Kaupassa rohkealta vaikuttanut marsu ei kotona enää ollutkaan niin rohkea, mutta päättäväisen kesytystyön tuloksena pakoilevasta marsusta kuoriutui touhukas ja ruuanahne marsuherra.
Mosse oli yksinään meillä toukokuuhun -08, jolloin vihdoin tajusin että marsut ovat ihan oikeasti laumaeläimiä. Eläinkaupassa sanottiin vaan että marsupojat alkaa tappelemaan, ja muualta taas kuuli että leikkaus on suuri riski. Kuitenkin päädyin siihen Mossen pitää kaveri saada, ja päätin kokeilla miten pojat tulisivat toimeen. Äitiä ei ihmeemmin tarvinut suostutella, kun kerroin että kaveri on muuten nyt pakollinen. Etsin netistä kasvattajia ja löysin ihanan teddypojan. Varaus tehtin ja uutta poikaa lähdettiin hakemaan heti seuraavana päivänä. Taloon muutti Goldhill's Ozzy, eli Ossi. Tällä kokoonpanolla koettiin ensimmäiset näyttelyt ja päästiin todella seuraamaan marsujen kanssakäymistä.
Meidän poikapari tuli loistavasti toimeen, ja pikkuhiljaa alkoi taas marsukuume nostaa päätään. Kun näin marsut.netin foorumilla myynti-ilmoituksen suklaanvärisestä pikkupojasta, ei tullut edes äidiltä paljoa kyseltyä. Nevian Belial, eli tutummin pelkkä Belial matkusti kasvattajansa hoivista meidän porukkaan kolmanneksi jäseneksi. Alku sujui tällä kokoonpanolla hyvin, mutta Belialin tultua murrosikään alkoi Ossia ärsyttää sen pomotusyritykset. Kun näistä kahdesta ei kumpikaan alistunut, oli tuloksena marsupalloja ja Belial oli pakko erottaa jengistä. Muutaman kuukauden Belial asusteli väliseinällä muista erotettuna, kunnes huomasin että ihana buff-värinen american crest poika olisi mahdollisesti tulossa myyntiin. Laitoin kasvattajalle heti ilmoitusta, että olisin kiinnostunut jos se myyntiin tulee. Ja ei mennyt montaakaan päivää kun Belialille saapui kaveriksi Dear Dexter, eli kutsumanimeltaan pelkkä Dexter. Alku sujui näilläkin kaveruksilla loistavasti, nukkuivat vierekkäin ja söivät yhdessä. Kuitenkin pikkuhiljaa pienet kiistat suurenivat marsupalloiksi, joten oli pakko laittaa pojille väliseinä. Kaverukset kaipasivat toisiaan kovasti etenkin aluksi, mutta samassa häkissä ei yhteiselämästä kuitenkaan tullut mitään. Päätin että nyt olisi marsulauma koossa, eikä enempää enää tulisi vaikka toisaalta mieli olisikin tehnyt hankkia yksinäisille pojille vielä seuraa.
Kului puoli vuotta, marsuelämä sujui tasaisesti syöden, nukkuen ja toisinaan näyttelyissä käyden. Vuoden 2010 lopussa taloon ilmestyi kuitenkin viides marsu, ystäväni Helmin abypoika Chrysleri, joka muutti meille allergian iskettyä vanhassa kodissa. Pian Chryslerin jälkeen tuli sille pariksi kuukaudeksi käymään tyttöystävä Ääri, ja odoteltiin jo tulisiko marsuvauvoja, mutta ei tapahtunut mitään. Ääri lähti takaisin kasvattajamamman luo, ja ideana oli taas jatkaa eloa viiden marsun kanssa. Nyt ei ainakaan tulisi enää yhtään uutta nenua tähän taloon. Mutta kuinkas sitten kävikään... Kun tuli mahdollisuus ottaa taloon buff-neiti Favoloso Juanita, ei siitä voinut mitenkään kieltäytyä. Dexterille seuraneidiksi tuli ihanainen Nita joka vei heti koko perheen sydämet mennessään. Kului aikaa ja vauvoja alettiin odotella. Olimme jo varmoja ettei nytkään olisi mitään tulossa, kunnes eräänä päivänä alkoi masussa tuntua ensin yksi pikkuinen jalka, ja parin päivän päästä liikehdintää oli jo hirmuisesti. Maha kasvoi, ja ajattelin sieltä olevan tulossa useampikin pikkuinen. Väärin luulin. Masussa olikin vain yksi jättivauva, jonka syntymä oli ilmeisesti liian hidas ja pikkuinen kuoli. Suru oli kova, mutta onneksi reipas emo Nita oli hyvissä voimissa. Mietinnän jälkeen laitettiin pariskunta vielä uudelleen yhteen. Nyt sitten odotellaan, että miten käy parin kuukauden kuluttua.
Tulipas tästä pitkä kertomus. Mutta no, ehkä tästä on hyvä aloittaa blogin pitäminen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti